Keskisisko keskittää

10v tyttäreni halusi kokeilla dreijaa. Hän oli viime syksynä kanssani keramiikkakurssilla, joten on harjoitellut saman verran kuin minäkin. Hän muuten oppi nopeammin kuin minä. Keskitysharjoitus:

Huomaa pyörimissuunta! Ei olla ihan hirveesti harjoteltu... Väärä siis. (EDIT! Ei ole oikeaa suuntaa, on vain tottumuksia! Youtubessa oli pätkä japanilaisen mestarin tekemisiä, jossa pyörimissuunta oli myötäpäivään.) 

Toka saviklimppi, eka väsähti kesken kaiken:

Kommentit: "Tää on hitaampi ja tuntuu helpommalta kuin se siellä kurssilla."

Eiliset korjaukset tekivät vehkeeseen noita kilinoitä. Niistä pääsee eroon, jos haluaa.

Dreijan levy ja muuta pientä

Tuli pieni breikki dreijan tekoon, kun joutui mökkeilemään. Mania jäi päälle, joten rakentelin unissani dreijan levyä.

Levyyn tuli kaikkiaan 3 suunnilleen pyöreätä vesi- eli filmivanerilevyä (siis oikeasti, ei unissa). Jämäpaloja, jotka halvalla sain. Katsoin että paloista saa sahattua kuviosahalla pyöreitä noin 30cm levyjä.

Ostin A-saranat, jotka tuntuvat olevan riittävän tukevat. Portin sarana olisi ehkä paras vivun liittämiseen runkoon.

Tuollainen pitkä mutteri on nimeltään jatkopala tms. Valkoinen töhnä on laakerirasvaa.

Kaksi vesivanerilevyä.

Liimasin epoksilla yhteen kaksi vesivanerilevyä, halkaisijaltaan noin 29 senttiä, paksuus 18mm. Sanotaanko, että levyt ovat pyöreähköjä :). Röpelöt puolet vastakkain. Alempaan tuli akselin mentävä reikä, ylempään 35mm, jotta mutteri jää upoksiin. Kolme 8mm reikää, joissa on puutapit. Reiät ovat sillä tavalla  epätasaisesti, ettei tarvitse arpoa missä asennossa kolmas levy sopii. 

Varsinainen dreijausalusta.

Kolmas levy sattuu olemaan 15mm tavaraa. Se on hiukan isompi kuin edelliset. Tämän pohjaan tuli reiät, joihin tapit sopivat. Tässä tarvitaan tappisarja! Muutoin ei onnistu, luulisin. Jahka alan tehdä ISOJA ruukkuja, teen vain tuollaisen isomman levyn. 

Roiskeveden kerääjäksi joutui vanha pesuvati. Tarvitaan läpivientikappale ja tiivisteet.

Siinä se! Tuossa näkyy vähän pintakäsittelyä, eli ruskeaa puuöljyä. Pari puukapulaa nostaa väliaikaisesti pesuvadin tarpeeksi korkealle. 

Sitten pääsinkin testaamaan härveliä. Vaivasin vajaan kilon klimpin punasavea, ja yritin keskittää sitä. Ruks-ruks-ruks, sanoi dreija, ja meni täysin jumiin. Jouduin purkamaan koko akselisysteemin alaosan ja laittamaan aluslevyjä ja letkunkiristimiä akseliin pitämään kampea paikallaan. Se vetää välillä ja välillä työntää, mikä heiluttelee kampea, ja kierteinen tanko tahtoo lisäksi siirtää kampea ylöspäin. 

Noh, pientä virittelyä, ja homma rokkaa!

Eka kippo!

Jo ekasta saviklimpistä tuli kippo! Ja tekeminen tuntuu erittäin hyvältä. Helpommalta tällä kuin sähköisellä vehkeellä, vaikka luulin että polkeminen vaatii oman totuttelunsa. Eikö mitä, kun jalka työntää poljinta, käsi tietää ottaa vastaan sen työnnön. Vauhti on hiljainen.  

Nyt pitää kerätä vähän kokemuksia käytöstä. Kirjoittelen jahka tiedän enemmän. Huomenna pääsee testaamaan sorvaamista.

Tekemisestä kaikkiaan muutama sana. Tällainen krouvimpi tekeminen on hauskaa. En juuri käyttänyt mittaa tai viivotinta, vaan vetelin suurpiirteisesti sinne päin. Akselin kanssa yritin kyllä olla huolellinen, mutta ei sekään ollut ollenkaan niin paljon tarkkuutta vaativa juttu kuin kuvittelin. Kierrokset ovat vaatimattomia, joten rakenne ei joudu koville. Kierrosnopeus on enimmillään hieman yli kierros sekunnissa. Se riittää loistavasti.

Poljin

Polkimen kampiviritys. Asennusrautaa vai mitä se oli nimeltään, ja nahkaremmi eli vanhan vyön pätkä äänenvaimentimena.

Sivusuojus, jottei lasten jalat jää tuonne väliin. Ikean puulaatikosta, joka keski noin viikon, ennen kuin liimaukset aukesivat. Toinen puoli ei niin suojaa tarvitsekaan.

Akseli paikalleen

Asentelin akselin paikalleen. Päätin käyttää kolmea kuulalaakeria. Yksi on pyörän alla, toinen poikkipuussa ja kolmas ylhäällä.

Kolme laakeria meni linjaan aika helposti, kun otin vauhtipyörän pois ja laitoin tilalle suoran tangon.

Tuommoisen virityksen tein laakereiden säätöön. Karvahattu, mutta laakerit saa aivan millilleen paikalleen. Putkimiehen teippiä jos vielä laittaisi akselin ja laakerin väliin, poistuisi viimeinenkin pieni liike.

Testailin poljinta muutamalla jämälaudalla. Ei se ihan hyvältä tunnu. Pitää koittaa vielä eri pituisia tankoja ja asentoja. Nopeutta tuntuu tulevan aika helposti runsas kierros sekunnissa. Jalka heiluu mukana koko ajan. Kun teline on kapea, on tanko lyhyt, ja liike on sen mukaista.

Vauhtipyörässä on melkoinen vipuvoima, kun vauhti kiihtyy. Ainakin pitää suojata kaikki hyvin, ennen  kuin lapsia päästää kokeilemaan. Tähän on jo katsottuna sivuseinät valmiiksi.

Huomenna pitää tehdä aamusta poljin johonkin kuosiin, ja sitten dreijan pyörä.

Puutöitä

Tänään aloin miettiä puurakenteita.

Ensimmäinen ajatukseni oli, että teen vauhtipyörän telineestä niin pienen kuin mahdollista, mutta sitten katselin tarkemmin noita vanhoja kuvia ja tajusin, että etujalan (? siis se joka tulee selän taakse) on syytä tulla istujan alle. Muuten istuin vaatii erillisen tuen. Kun istujan paino on dreijan päällä, rakenne on tukevampi - minun tapauksessani 90+ kiloa tukevampi.

Aika kapean tein tästä kuitenkin, poikkipuut ovat noin puolimetrisiä.

Puutavara on höylättyä kakkosnelosta. Sivutuet puuttuvat vielä, mutta aika tukeva laitos jo nyt.

Mallailin vähän vauhtipyörää paikalleen. Oikein hyvä, vaikka en olekaan vielä oikaissut akselia. Selvisi myös se, että jos akselin yläpää ei heilu pyörimisen tahtiin, ei juuri muuta tarvita. Ei tässä ole mitenkään erikoiset vaatimukset rakenteelle. Kierrosnopeus on alhainen, eikä muutaman millin heitto sinne tai tänne haittaa mitään. Luulisin.

Laakerointi

Tämmöinen on vaikeata, kun ei oikein ole kokemusta... tuurilla ja talonpoikaisjärjellä.

Vauhtipyörä painaa 37 kiloa. Se on vähän yläkanttiin, tähtäsin noin 30 kiloon. Toisaalta vauhtipyörä on aika pieni, joten liike-energia on vähäisempi.

Vauhtipyörä tulee kakkosnelosen päälle. Kuulalaakerit eivät kestä painoa akselin suuntaisesti. Painon saa kantaa pari akselin pään alle tulevaa prikkaa. Sivuttaisliikkeen alapäässä estää kuulalaakeri.

Alinna iso aluslevy eli prikka.

Sen päälle tulee pienempi prikka. 

Sen päälle, mutta irti, tulee kuulalaakeri.

Kuulalaakeri laudanpalassa, jolla se pysyy paikallaan.

Video.. hohhoijaa, mutta olen ihan tyytyväinen laakerointiin. Äänetön, mitä nyt itse romaan kuulalaakerin kanssa. Ei suora todellakaan, mutta pitää olla yläpääkin kiinteä, ennen kuin siitä tietää haittaako se.

Voi olla että yksikin kuulalaakeri riittäisi akselin yläpäähän.

Vauhtipyörä

Vauhtipyörä on valettu.

Livahtihan se koirakin sinne. On oikeastaan aika ihmeellistä, miten se sen tekee.

Betonia meni 25 kg säkillinen, ja lisäsin hienoa hiekkaa vielä viitisen kiloa. Pitääkin punnita koko viritys jahka se on kovettunut.

Löperöön paljuun sain akselin aika suoraan poraamalla reiän puulevyyn, ja kiinnittämällä akselin siihen. Laitoin liimapuulevyn niin vaateriin kuin sain. Seuraavalla kerralla tiedän, että tätä on turha tehdä ennen kuin laittaa betonin paljuun. Muutama kymmenen kiloa muuttaa tilannetta.

Palju on iso ongelma ehkä. Se on kyllä pyöreä pohjasta, sen tarkistin jo kaupassa. Se mitä en tarkistanut, on seinät. Etäisyys akselista paljun seiniin heittää sentillä eri puolilla, mikä on hirveän paljon. Kun betoni oli paljussa, vääntelin paljua niin, että se näytti silmämääräisesti suoremmalta. Akselia on helppo hieman säätää, mutta ei sillä saa vinoa pyöreäksi.

Tätähän ei ole tarkoitus potkia, joten pieni epäkeskoisuus ei ehkä haittaa.

Kuulalaakereita tarvitaan ehkä kolme. Yksi pyörän alle, yksi päälle, ja yksi ylös dreijan levyn alle. Biltemasta näitä saa muutamalla eurolla. Laadusta en tiedä mitään, mutta eivät ne hirveän kovalle rasitukselle joudu.

Mötikän painon suunnittelin tulevan kupukantaisen pultin tms. päälle, mutta onko se hyvä. Ainakin se varmasti jyrisee. Joku kuulalaakeriviritys sinne kuuluisi.

Alkuperäisessä rukinpyörädreijassa ei muuten ollut kovin painavaa vauhtipyörää. Se oli tehty puusta. Kun katsoo Youtubessa Simon Leachin pätkiä, näkee että pyörimisnopeus vaihtelee erittäin paljon dreijaamisen eri vaiheissa. Simon sanookin, että polkemisesta ja nopeudesta tulee osa tekemistä. Varmaan vähän samalla tavalla kuin pyöräillessä, polkemista ei tarvitse ajatella ollenkaan.

Perinteisessä potkudreijassa paino on pelkästään plussaa. Mitä painavampi pyörä on, sitä kauemmin se pyörii, kun sen saa vauhtiin. Tässä rukinpyöräversiossa paino voi olla myös haitallista, koska kiihdyttäminen ja hidastaminen on työläämpää. Perinteiset potkudreijan vauhtipyörät painavat ehkä 40-60 kiloa, enemmänkin. Jostain luin, että rukkimalliin riittää 25 kg.

Vaan mistäpä minä tiedän, en ole koskaan käyttänyt potkudreijaa, saati sitten rukkiversiota!

Vauhtipyörän olisi voinut toteuttaa monella muullakin tavalla. Esimerkiksi olisi voinut sahata vanerista kaksi pyöreää levyä, joiden väliin olisi tullut tiiliä tms. painoksi.

Rautakaupoista saa askelkiviksi tarkoitettuja betonirenkaita, jotka olisivat myös olleet hyviä painoja.

Yksi fiksu versio oli täytetty hiekalla. Silloin sen voisi myös tyhjentää, joten ei tarvitsisi siirtää koko painoa kerralla esim. muuttaessa.

Akseli

Olisikohan se akseli tuossa.

Olisi varmaan viisaampaa tilata tämmöinen jostain konepajalta ihan hitsattuna. Noh, sillä mennään mitä on ja osataan.

Vasemmalle tulee betonipyörä. Ostin valumuotiksi 40 litran laastipaljun. Nyt tuntuu ihan mahdottomalta, että akselin saisi jotenkin löperöön paljuun suoraan. Noissa levyissä on kyllä vähän säätövaraa.

Paljusta ajattelin tehdä roiskesysteemin dreijan levyn ympärille.

Dreijan tekoon!

Opin viime syksynä dreijaamisesta aivan alkeet keramiikkakurssilla. Kipinä on syttynyt, eikä sitä voi sammuttaa. Kursseilla oppiminen on tosi hyödyllistä, koska katsomalla monet jutut oppii parhaiten. Harjoitellakin kuitenkin pitäisi, ja sitä muutama tunti viikossa aina silloin tällöin ei riitä. Tahtoo lisää!

Selvittelin talvella vähän dreijojen tekniikkaa, ja yllätyksekseni sain selville, että vanhanaikainen potkudreija on edelleen monien ammattilaistenkin käyttämä työkalu (no jaa, ainakin muutaman..). Sellaisen rakentamisen ei pitäisi olla ylivoimaista.

Perinteinen potkudreija on aika yksinkertainen, mutta siitä on olemassa myös paranneltu versio, joka kulkee nimellä "Leach wheel" tai "Leach style potter wheel". Siinä vauhtipyörää ei potkita, vaan se saa vauhtinsa kammesta, jota jalalla poljetaan, samalla idealla kuin poljettava ompelukone toimii. Netistä löytyy Simon Leachin jakamat ohjeet - vekotin on saanut nimensä muistaakseni hänen isosetänsä mukaan.

Tänään suunnistin miesten Tiimariin, eli Biltemaan, ja sieltähän löytyikin paljon siitä mitä luulen tarvitsevani. Mutterit, aluslevyt ja sen sellaiset saa halvimmalla kilotavarana, mutta Biltema sattuu nyt olemaan lähempänä.

Yllä dreijan akselin osia, alla linssilude. Yksin ei tosiaan tarvitse touhuta, tämä epeli on aina kuononsa kanssa ihmettelemässä mitä tapahtuu.

Tuossa on M20 kierretanko. Muuttereita, kuulalaakereita (jotain 20*47*12 mitoiltaan), jatkokappaleita, aluslevyjä yms. Laudankappale levyn paikalla. Oikeasti alaskin kuuluisi laakeri, mutta koska sellaista ei nyt sattunut löytymään, mennään ilman. Luulen että 25-35 kg betonilevy pyörii ilman suurta vastusta vaikka jonkun kupukantaisen ruuvin tms. päällä. Tai kuulalaakerin kuulan.

Betonipyörän olisi tarkoitus tulla tuon jatkokappaleen kohdalle. Kantikas kappale estää betonia pyörimästä. Lisäksi toiveissa on, että pyörän saisi tarvittaessa irti, jos tätä joskus joutuu muuttamaan esimerkiksi.

Nyt pitäisi löytää sopiva muotti vauhtipyörälle.