perjantai 24. elokuuta 2012

Ihanneuuni

Pistetääs ylös ajatuksia siitä, millainen olisi ihanneuuni just nyt.

Ensinnäkin, siinä on mahdollisimman vähän elektroniikkaa, koska elektroniikka hajoaa. Varsinkin, jos uuni on lämmittämättömässä ulkovarastossa kesät talvet. Toisekseen, uuni ottaa virtaa 3600W, koska sen verran saa ulos 16A pistokkeesta. Kolmannekseen, uunin täytyy olla niin pieni, että se lämpenee ~1200 asteeseen tuolla virralla. Noin 40-50 litraa luulisin.

Ilman elektroniikkaa selviää, jos vastuslanka jaetaan vähintään 3 piiriin, jotka kytketään päälle vaiheittain. Mieluummin 6:een, jotta lämmön saa uuniin tasaisemmin. Eli siis kukin kieppi voisi olla 600W, ja jokainen kieppi omassa katkaisijassaan. Tehoja lisätään laittamalla lisää kieppejä päälle. Kun kiepit ovat päällekkäin uunin seinissä, ei lämpö tule aluksi ihan tasaisesti, mutta haitanneeko tuo, loppua kohti lämpötilat kuitenkin tasaantuvat.

1
2 Eka vaihe
3
4
5 Eka vaihe
6

1
2 Toka
3 Toka
4
5 Toka
6 Toka

1 Kolmas
2 Kolmas
3 Kolmas
4 Kolmas
5 Kolmas
6 Kolmas

Tai jotain. Kuusi katkaisijaa, jos ne noin olisi.

Keilat ovat älyttömän hyviä. Lämpömittari ei ole yhtä näppärä keksintö. Uuni pitäisi saada sammumaan, kun tietyn keilan lämpötyö on saavutettu, ja sitä varten on olemassa vekotin nimeltä kilnsitter. Se katkaisee uunista virran, kun laitteessa oleva minikeila pehmenee. Kun saa tolkun siihen, kuinka kauan jokin poltto ottaa, voi laittaa johdon kulkemaan ajastimen kautta, joka sammuttaa uunin vaikka tunnin sen jälkeen, kun poltto pitäisi olla valmis.

Ilman kilnsitteriäkin pärjäisi, jos saa keilat uuniin siten, että ne näkee kurkistusrei'istä, mutta jostain syystä se tuntuu olevan vaikeaa. Joten uunin ominaisuuksiin myös reilun kokoiset tirkistysaukot.

Sellainen siis, ja käytettynä, kiitos, koska en niin välittäisi rakentaa tuollaista.

Jos sen kuitenkin innostuisi rakentamaan, voisi watit nostaa esim. 5500. Ottaisi lisävirtaa 10A toisesta töpslaakista. Silloin saisi ehkä nopeamman 60 litran uunin.
.